Rv 13+0

Dementiaa ilmassa.

Tänään sen hoksasin, että raskausdementia on rantautunut jälleen meidän kotiimme. Yritin mm. tänä aamuna sujahtaa villapaitaan pääaukon kautta, ennen kuin  alkoi tietysti vähän ahdistaa rinnan kohdalla.  Eilen sama villapaita onnistui menemään nurin päälleni -> vetoketjut kilkattivat ihanasti pakaroiden päällä... Tää ei kovin tavallista allekirjoittaneella ole, joten syy on joko dementian tai yksinkertaisesti villapaidan.
Aamukahvin keittäminenkään ei mene niin kuin Strömsössä. Ensinnäkin vesihän on se suhteellisen tärkeä elementti koko kahvinkeitossa, joten se kannattaa muistaa lisätä vesisäiliöön!! Ja toisekseen suodatinpussien käyttö tuppaa välillä unohtumaan. Onneksi moka ei ole kuitenkaan suuren suuri ja suodatinosa on hetkessä huuhdeltu, mutta purujahan siinä hieman kuluu hukkaan. Ei tämän pahempia mokia siis vielä onneksi.

Mahakuvia

Taisin puhua niistä mahakuvista, jotka lupasin postata uuden raskausviikon alussa. Mä olen kyllä nauranut itseni ihan katki näiden kahden kuvan takia. Odotin vähän suurempaa muutosta reilun kuukauden välille, mutta lähinnä tässä uudemmassa kuvassa näyttää maha pienemmältä! TOSIN, yksi muuttuja näissä kuvaustilanteissa on: ensimmäinen kuva on otettu illalla ja tämä uudempi aamulla... Mutta vyötärö multa on kyllä tyystin hävinnyt :D Tasapaksu makkara siis näillä viikoilla.

Rv 7+2

Rv 13+0

 Vointeja ja fiiliksiä

Huomaan aamuisin levollisen yön jälkeen, että maha on jälleen tehnyt töitä ja venyy venymistään. En osaa tarkkaan kuvailla tuntemuksia, mutta lähinnä se on sellaista "kiristämistä" ja paineen tunnetta. Jännää on myös se, että jo näillä viikoilla saan nivusetkin kipeytymään jo pienellä liikkumisella *weird*
Pahoinvointi on nyt kokonaan oikeastaan ohitse, JES! Tilalle on tulleet ajoittaiset päänsärkytilat, joita ei saa millään helpotettua. Ei auta vaikka ottaa särkytabletin, kokeilee korjata suola- ja sokeritasapainoa tai vaikka jois litratolkulla vettä. Tuloksena on vain mieletön vessarumba jo tavallisen vessassa juoksemisen lisäksi.

Raskaushormonit, tarviiko mun edes luetella mitä kaikkea ne saa henkisellä puolella aikaa.
Itkuherkkyys on ihan uusissa stratosfääreissä. Itkin mm. yksi ilta sitä, ettei jääkaapissamme ollut juustoa just sillä hetkellä, kun olisin halunnut :D Sitten tulee tää tunnemylly oman kropan muuttumisesta ja siitä, että tän odottamisen kanssa on vielä niin yksin. Mikään vaate ei näytä päällä hyvältä! Hormonit saa hiukset hapsottaan ja karhenemaan entisestään. Naama on läikikäs, vähän niin kuin puolihomeinen leipä. Lisääntynyt hien eritys kainaloissa pistää deodorantin pettämään harva se päivä. Olo ei siis oo kamalan naisellinen missään tilanteessa enää... Ja hei! Mikä se tilanne on sitten, kun kaksoset on syntyneet ja jaloissa pyörii kolme huollettavaa, välillä viisi. Voi olla aika mörköilyä ja omalle ajalle voi sanoo hyvästit. Mä olen kovasti alkanut haaveileen sellaisesta englantilaisesta hovimestarista, James tai Albert, jonka kanssa nää työt sitten jakais puoliks ja välillä vois tilanteen salliessa pitää sellaisen sivistyneen teehetken. Nauttia vaan hiljaisuudesta ja aikuisen seurasta. Jaa niin, että miksei oma avomies vois olla tällainen? Yrittäjänä häneltä tuskin liikenee ylimääräistä aikaa tällaiseen. No mä oon aina ollut hyvä haaveileen ja naureskeleen omille jutuilleni, että kyllähän taas tämäkin mielikuva tulevaisuudesta sai hymyn huulille. Haaveilua, ei sen enempää...