Isoa asiaa autosta.

Mä olen vähän tällainen, että tietyissä asioissa haluan olla se "pääjehu", joka tutkii, vertailee ja tekee päätökset. Niin kuin esimerkiksi nyt näissä lapsiin liittyvissä asioissa, koska olenhan äitinä sitten se, joka arkea lasten ympäröimänä pyörittää.

No otetaan nyt esimerkiksi meidän auto. Tällä hetkellä meillä siis on Volvon V40:nen, johon ollaan koko perhe mahduttu (5hlöä) ja nuorimmaisen rattaatkin saatu tarvittaessa aina takakonttiin. Kauppakasseille yms. jää autuaan vähän kyllä tilaa, mikäli rattaat ovat mukana. Takapenkillä nuorimmaisen matkustus mukavuus on taattu turvaistuimella, mutta isommat pojat joutuvat sitten jo hieman tinkimään istumatilan suhteen.

Olen siis tietysti jo alkanut miettimään tätä tilannetta, että kuinkas sitten matkustetaan, kun auton täyttää seitsemän henkilöä, joista kaksi matkustaa turvakaukalossa ja yksi vielä turvaistuimessa. Lisäksi takakonttiin pitäisi saada mahtumaan kaksosten rattaat, kasseja ja hoitolaukkuja. Toiveena on, että kaikilla olisi kuitenkin suhteellisen mukavat tilat matkustaa ja ennen kaikkea TURVALLISTA matkustusta myös niille aivan perimmäisille takapenkkiläisille. Olen nimittäin aika paljon jo katsellut noita seitsemän paikkaisten autojen tarjontaa ja mua välillä hirvittää ne kaksi takimmaista penkkiä! Aika heppoisen näköisiä istuimia. En vois kuvitellakkaan laittavani esimerkiksi yhtä turvaistuinta sellaiseen kiinni.

MUTTA! Törmäsin nettisivuilla Renaultin Grand Espaceen ja siinä ainakin kuvien perusteella olisi suhteellisen potentiaalinen vaihtoehto. Jopa ihan takimmaiset penkit herättivät tietynlaista luottamusta.  Ja se tila mikä jää takimmaisten penkkien taakse, näyttää aika riittävän tilavalta!!! Kulutus on suurin piirtein samaa luokkaa, kuin meidän nykyisessäkin autossa, V40:ssä. Riippuu toki paljon siitä, kumpi aikuisista ajaa :D Pidän luonnollisesti itseäni hieman taloudellisempana ja turvallisempana kuskina, kuin rakasta avokkiani ;) Tuosta en sitten kyllä ole päässyt selvyyteen, että pystyykö 2002-03 vuoden malleille tekemään itse esimerkiksi moottoriremppaa vai onko se automaattisesti vietävä merkkihuoltoon. Itse remppaamisellakin kun säästäisi pitkän pennin.

Taida olla rakastunut ja todennäköisesti tämä mun rakkauteni ei koskaan kuitenkaan johda mihinkään. Jaa miksi? No ensinnäkin; avopuolison hintakatto "uudelle" autolle oli aluksi 2000e ja nyt se oli jo muutama päivä sitten tippunut hieman reiluun 1000e (ja mikäli tämä suunta jatkuu, niin kohta löytyy pelkät maitokärryt pihasta). Käytettyjen Garnd Espacejen hinnat lähtevät 2800e ylöspäin. Toisekseen uskoisin, että avomieheni mielestä Grand Espace olisi liian suuri, koska vanhemmat poikani eivät ole joka arjessa meidän kanssamme. Itse pidän hyvin tärkeänä sitä seikkaa, että jo yksi aikuinen kykenee sujuvasti, nopeasti ja kikkakolmosia käyttämättä täyttämään auton viidellä lapsella, kauppakasseilla ja tuplarattailla. Kaiken lisäksi Isofix-valmius olisi vain plussaa, jolloin voitaisiin ajatella telakkaan nopeasti kiinni napsautettavia turvakaukaloita ja väärinkiinnittämisen mahdollisuus olisi minimaalinen.

Olenko mukavuuden haluinen? No tietysti, mutta myös pitkäkantoisesti ajatteleva perheen äiti -> Hyvän tuulinen mamma ratin takana on aina parempi, kuin kireä ja hermonsa menettänyt raivopää äiti ;)

Renault Grand Espace ym.
kuva: http://www.telegraph.co.uk

Tuplasti onnea.

En oikein tie mistä aloittaisi...

Varmaan nyt kuitenkin siitä, että eteen on tullut tilaisuus, jolloin olisi hyvä tallentaa elämän kulkua iloineen, suruineen, vaivoineen ja kaikkineen sen enempää niitä kaunistelematta.

Alku.

Oli isänpäivän aatto ja sain raskaustestiin suhteellisen vahvan plussan. Olin shokissa!
Ensimmäisenä päässäni pyöri kysymykset töiden ja rahan suhteen, että "Mitäs nyt?"
Elämä muutenkin jo sellaisessa risteyskohdassa, jossa jo osittain olin tehnyt ratkaisevat päätökset tulevaisuuden kannalta.  Oman yritystoiminnan olin päättänyt siirtää pöytälaatikkoon odottamaan parempia aikoja ja olin lähetellyt työhakemuksia muihin yrityksiin.
Ei kukaan mua nyt ainakaan työntekijäksi huoli, vaikka juuri nyt olisi suurin tarve saada säännölliset tulot!

"Ai niin!"

Muistin, etten todellakaan ole tän asian kanssa yksin. Itku kurkussa, ääni vapisten kerroin avomiehelleni hänen saavan isänpäivälahjansa päivän etuajassa. Reaktio uutisten jälkeen oli tyyliin "Ok.", hymy ja iso halaus. No onhan asioiden tapana järjestyä... Onhan?!! :D

Tais olla ar-ultraa edeltävä ilta, kun mietittiin avomiehen kanssa asumisjärjestelyitä sekä autoa. Meistä tulee periaatteessa kuusihenkinen perhe, vaikkakin vanhemmat poikani (ensimmäisestä avioliitostani) asuvat pääsääntöisesti toisessa kaupungissa. Joka tapauksessa pyrimme ottamaan isoja poikia luoksemme aina, kun mahdollista ja pidän itsestään selvyytenä, että heidät myöskin aina huomioidaan kaikissa tilanteissa.
No mihinkään tuloksiin ei vielä uusista järjestelyistä tultu. Naureskeltiin vaan ja päiviteltiin tilannetta, kuinka elämä taas mullistuu yhden uuden tulokkaan myötä.

Ar-ultra, rv 7+3 (6+4)

Sovittiin avokin kanssa, että menen ultraan yksin. Ajatuksena oli saada varmuus sille, että mahassani todellakin on jotain elävää ja selvittää kuinka pitkällä raskauteni on. Ei siis mitään sen kummempaa.
Automatkalla Tampereelle alko jännittää, enkä tiedä mistä kaikkialta ne ajatukset kumpusivat!? "Oonko pidemmällä raskaana, kuin tien olevani? Mitä jos siellä onkin kaks tai kolme alkiota? Mitä jos siellä ei ookkaan mitään elävää?"

Perille päästyäni ultraaja onneksi oli niin rauhallinen, että itekkin rauhoituin samalla ultraushuoneen pedille.
Ultraaminen aloitettiin ja heti kuvan tultua ruudulle ajattelin "Näenkö sen, mitä kuvittelen näkeväni?!"
Hetken hiljaisuuden rikkoi ultraajan ääni, joka tokas puolikysyvästi, että "Huomasit varmaan jo itsekkin...?"
Mahastani löytyi siis KAKSI alkota, joiden sydän pauhasi jo mielettömään tahtiin <3

Tästä hämmennyksestä selvisin helpommin, kuin plussaus uutisesta. Tai no, jos ei oteta lukuun automatkaa takas Orivedelle, jonka aikana itkin ja nauroin vuorotellen :D  Harmittelin, että avokkini ei ollut kanssani jakamassa tuota onnen hetkeä. Onneks sain kaks ultrakuvaa, jotka komppaavat mun puheita, kun kerron avokilleni asiasta. Luuli kyllä ekaks, että huijjaan ennen kuin näki todisteet :)

Jep. Nyt ollaan sitten saatu naureskella entistä enemmän. Varsinkin tolle yhden illan pohdinnalle, "kuinka tullaan pärjään, kun meitä tulee YKSI lisää." No joo-o! Olis pitäny jättää naureskelematta sillon, koska näköjään aina jollain on sormensa pelissä asioissa ja koskaan ei tiedä mihin oikeesti pitäis varautua :D

Nyt toivotaan, että molemmat kyytiläiset pysyvät matkassa. Asiat järjestetään niin, että ollaan valmiina vastaan ottaan kaks uutta perheen jäsentä. Rahasta ja töistä vois murehtia vaikka päivät pitkät, mut kuka jaksaa tehdä sitä koko aikaa, kun energiansa voi käyttää perheensä rakastamiseen ja oleen onnellinen jo siitä vähästä mitä elämän aikana sulle suodaan... 
Tosin, perhe on mulle kaikki kaikessa, joten mistään "vähästä" ei voida puhua vaan nyt puhutaan rikkaudesta.


Tänään siis rv 8+0 (7+1) ja päivä kerrallaan...